Prostituutiokeskustelusta Pohjoismaissa

Pohjoismaisen tasa-arvotiedon keskus (NIKK) järjesti 16.-17.10.2008 konferenssin Tukholmassa teemalla ”Prostituutio Pohjoismaissa”. Konferenssi pohjautui tutkimusprojektiin, johon NIKK oli saanut tehtävänannon Pohjoismaiden tasa-arvoministereiltä. Tukholmassa järjestetyssä konferenssissa tutkimusprojektin tuloksia esiteltiin maittain. Lisäksi järjestettiin yhteispohjoismainen paneelikeskustelu, jossa prostituutiopolitiikkaa tarkasteltiin maittain teoreettisesta ja käytännöllisestä näkökulmasta.

Tutkimusprojekti ja Pohjoismaat

Pohjoismaisen tasa-arvotiedon keskuksen (NIKK) toteuttaman tutkimusprojektin tavoitteena oli prostituution tarkasteleminen Pohjoismaissa, painopisteenä erityisesti pohjoismaisten valtioiden prostituutiopolitiikan erot ja yhtäläisyydet. Tavoitteena oli analysoida prostituution ja seksuaalisiin tarkoituksiin suuntautuneen ihmiskaupan tilannetta Pohjoismaissa ja arvioida ilmiötä yhteisen tietopohjan kautta tasa-arvoperspektiivistä.

Konferenssin kulkua seuratessa kävi ilmeiseksi, että pohjoismaisten valtioiden välillä on sekä merkittäviä yhtäläisyyksiä että eroja koskien prostituutiopolitiikkaa. Eroja ja yhtäläisyyksiä tarkasteltiin tutkimusprojektissa suhteessa prostituutiomarkkinoiden kehitykseen, prostituution laajuuteen, lainsäädäntöön, sosiaalisiin toimenpiteisiin sekä asenteisiin.

Vuoden ajan kestänyt tutkimusprojekti keskittyi erityisesti kolmeen ongelma-alueeseen: (1) prostituution ja seksuaalisiin tarkoituksiin suuntautuneen ihmiskaupan esiintymiseen ja laajuuteen Pohjoismaissa, (2) prostituution ja ihmiskaupan oikeudelliseen käsittelyyn ja siihen kohdistettuihin sosiaalisiin toimenpiteisiin sekä (3) prostituutioon ja ihmiskauppaan kohdistuviin asenteisiin ja suhtautumiseen Pohjoismaissa.

Prostituutio nähdään pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa haasteena. Yhtenäisen prostituutiopolitiikan muokkaaminen on erityisen haasteellista siksi, että prostituutiomarkkinat elävät jatkuvassa muutostilassa ja lainsäädännölliset ja sosiaaliset toimenpiteet seuraavat usein kehityksestä jäljessä.

Prostituution tutkiminen ilmiönä on myös vaikeaa ja aiheesta kerätty tieto on usein sirpaleista ja hajanaista. Kattavan ja monipuolisen tiedon saaminen ilmiöstä on osoittautunut työlääksi. Erityisesti sisätiloissa tapahtuvasta prostituutiosta on vaikea saada tietoa. Käytettävissä olevat tiedot perustuvat prostituoiduille tarjottujen palvelujen kautta esiin tulleisiin asiakkaiden kertomuksiin sekä poliisitutkinnassa ilmenneisiin tietoihin. Pääasiallinen kanava prostituutiosta saatavan tiedon saamisessa on ollut Pohjoismaissa tehty sosiaalityö ja sen kautta koordinoidut sosiaaliset toimenpiteet. Lainsäädännön vaikutusta prostituutioon ei ole pystytty vielä tutkimaan riittävästi.

Poliittiset ja taloudelliset muutokset, erityisesti lisääntyvä globaali eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus, ovat vaikuttaneet prostituutiomarkkinoihin Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Erityisesti prostituutiossa mukana olevien ulkomaisten naisten määrä on lisääntynyt ja ylikansallinen prostituutio muodostaa merkittävän haasteen ihmiskaupan vastaisessa työssä.

Lainsäädäntö, sosiaaliset toimenpiteet, asenteet

Pohjoismaat ovat sitoutuneet kansainvälisten sopimusten kautta puuttumaan ihmiskauppaan ja paritukseen. Lainsäädäntö vaihtelee eri Pohjoismaissa kuitenkin suuresti, sillä kansanväliset sopimukset eivät määrittele selkeitä välineitä tavoitteiden saavuttamiselle. Ongelmalliseksi on muodostunut myös se, että rajanveto ja määrittely prostituution ja ihmiskaupan välillä eroaa Pohjoismaittain.

Pohjoismaiden käytännöt eroavat toisistaan sekä lainsäädännön että palvelujärjestelmän suhteen. Lainsäädäntö on muodostunut keskeiseksi osaksi prostituution ja ihmiskaupan torjunnassa. Lainsäädännön rooli on erityisesti viime vuosina korostunut entisestään ja puhutaan erityisesti prostituutiopolitiikan oikeudellistumisesta.

Seksin osto on tällä hetkellä kriminalisoitu Ruotsissa (1999) sekä osittain Suomessa (2006). Norjassa laki seksin oston kriminalisoinnista astuu voimaan vuonna 2009. Tanskassa ja Islannissa seksin ostoa ei ole kriminalisoitu, mutta kymmenen vuoden sisällä molemmissa maissa on sen sijaan poistettu kielto elättää itsensä prostituutiolla.

Lainsäädäntö Pohjoismaissa on ollut viimeisinä vuosina monien muutoksien kohteena. Lainsäädäntöä on tarkennettu parituksen osalta ja erityisesti ihmiskaupan torjuntaan on luotu omaa lainsäädäntöä tehokkaamman puuttumisen mahdollistamiseksi.

Sosiaalisilla toimenpiteillä on ollut merkittävä rooli prostituution parissa työskentelyssä. Prostituutio on Pohjoismaissa määritelty erityisesti sosiaaliseksi ongelmaksi, jota tulee hoitaa ensisijaisesti sosiaalisten toimenpiteiden (sosiaalityön) kautta. On tärkeää huomata, että sosiaalisten ongelmien oikeudellinen säätely on lisääntynyt. Sosiaalisten toimenpiteiden koordinoijina kaikissa Pohjoismaissa ovat pääosin kunnat ja kansalaisjärjestöt, vaikka palvelujärjestelmissä on yhä huomattavasti kehittämistä.

Eroja Pohjoismaiden välillä esiintyy siinä miten prostituutio konstruoidaan sosiaaliseksi ongelmaksi ja millaiset toimenpiteet nähdään sopiviksi. Aiheesta käytiin konferenssissa vilkasta keskustelua. Keskustelussa erityisesti sosiaalisiin toimenpiteisiin liitettävät hoivan ja huolenpidon käsitteet ovat saaneet kritiikkiä niihin implisiittisesti sisältyvästä vallasta ja kontollista.

Tutkimusprojektin yhtenä tavoitteena myös oli kartoittaa naisten ja miesten asenteita prostituutioon ja ihmiskauppaan. Resursseja uusien laajamittaisten asennekartoitusten tekoon projektin puitteissa ei ole ollut, mutta Ruotsissa toteutettiin kansallisen lisärahoituksen turvin ensimmäinen laaja kyselytutkimus seksin oston kiellosta. Tämän lisäksi on pääosin kerätty empiiristä materiaalia kvalitatiivisten tutkimusten kautta.

Osa asennetutkimuksista keskittyi analysoimaan prostituutiodiskursseja ja toisissa pyrittiin kuvailemaan prostituutiota ja prostituutiopolitiikkaa koskevien asennetutkimusten tuloksia. Tulokset asennetutkimusten suhteen olivat yllättäviäkin. Asenteet prostituutioon vaihtelevat sekä viranomaisilla että kansalaisilla yleensä.

Pohjoismaiden välillä esiintyy eri tapoja määritellä prostituutio sosiaalisen ongelmana, mutta tästä huolimatta erot Pohjoismaiden ja muun maailman välillä ovat kuitenkin suuremmat kuin Pohjoismaiden sisällä.

Ideologinen kysymys

Näkemyksiin prostituutioista vaikuttavat aina ideologiset seikat. Prostituutiopolitiikan ideologisuus näkyy keinoissa, joilla prostituutioon pyritään puuttumaan sekä tavoitteissa, joihin puuttumisella pyritään. Lisäksi ideologisuus näkyy vahvasti siinä, millaisena prostituutio laajemmin hahmotetaan; onko kyseessä yksilön itsemääräämisoikeuteen liittyvä asia vai yhteiskunnallinen ja rakenteellinen epätasa-arvo.

Pohjoismaissa on esitetty kritiikkiä, jonka mukaan prostituutiopolitiikka olisi jopa liiaksi ideologisesti latautunutta. Ideologisuuden esitetään olevan ristiriidassa käytännön tiedon kanssa ja sumentavan ilmiön puolueetonta tarkastelua. Kaikki tieto on kuitenkin viime kädessä ideologista. Muun väittäminen olisi epärehellisyyttä tarkasteltavaa ilmiötä kohtaan. Siksi ideologisten premissien tarkastelu avoimesti tulee sisällyttää itse prostituutiopolitiikkaan.

Ideologisuuden kritiikillä viitataan ilmeisemmin Pohjoismaista erityisesti Ruotsiin, jossa vuonna 1999 voimaan astuneen seksin oston kriminalisoivan lain taustalla oli erittäin voimakas tasa-arvopoliittinen diskurssi. Ruotsissa prostituutio nähtiin miesten väkivaltana naisia kohtaan ja tuolloin säädettyä lakia voidaan kuvata normatiiviseksi, sillä sen päätavoitteena on ollut vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja asenteisiin prostituutiota kohtaan.

Prostituutio ja ihmiskauppa tulee nähdä laajemmin rakenteellisena sukupuolten välistä epätasa-arvoa tuottavana ilmiönä. Sen suhteen on tärkeää ottaa eettinen kanta, tuoda se keskusteluun ja pyrkiä sitä kautta vaikuttamaan ihmisten asenteisiin.

Prostituution ja ihmiskaupan torjuntaan tulee panostaa mittavien toimenpiteiden ja pitkäjänteisen sosiaalisen työn kautta. Erityisen tärkeää on nähdä, etteivät prostituutio, kansainvälinen ihmiskauppa ja siihen liittyvä rikollisuus ratkea vain juridisilla toimenpiteillä, vaikka lainsäädännöllä onkin merkittävä rooli. Tarvitaan myös yhteiskunnallisesti jaettu näkemys siitä, että toisen ihmisen ostaminen ei ole hyväksyttyä missään olosuhteissa.

Tarkempaa tietoa konferenssista ja siellä käydyistä keskusteluista löytyy NIKK:n verkkosivuilta osoitteessa: http://www.nikk.uio.no/om/prostition_finsk_e.html

Pakkohoitoa päihdeäideille?

Päihteitä käyttäville äideille ollaan suunnittelemassa tahdosta riippumatonta hoitoa. Tahdosta riippumaton hoito tarkoittaa toimenpiteitä, joiden kautta äidit voidaan saattaa hoitoon tarvittessa vastoin omaa tahtoaan. Raskaana olevien naisten päihteiden käyttö on ollut yhteiskunnan huolenaiheena pidempään. Vauriot, jotka aiheutuvat raskauskauden aikaisesta päihteiden käytöstä sikiölle ovat huomattavia. Keinot puuttua ongelmaan ovat vähäiset, mikä on kasvattanut huolta ongelmasta.

Lastensuojelullisin toimenpitein ei ole voitu puuttua ongelmaan, koska sosiaalihuollon asiakkuus voi alkaa vasta lapsen synnyttyä. Näin ollen lastensuojeluilmoitustakaan ei voida kirjata, koska lapsen asiakkuutta ei voida aloittaa ennen kuin hän on tosiasiallisesti syntynyt. Ennaltaehkäisevin toimenpitein voidaan pyrkiä vaikuttamaan äitien päihteiden käyttöön. Suurin paine onkin keskittynyt perheneuvoloihin ja terveydenhuoltoon. Syystäkin nämä tahot ovat tunteneet itsensä voimattomaksi päihdeongelmien hoidossa, erityisesti koska päihteiden käytön ongelmiin puuttumiseen ei ole olemassa yksiselitteisiä täsmäkeinoja eikä ennaltaehkäisevälle työlle ole riittävästi resursseja.

Vaikeaksi tilanteen tekee se, että raskaana oleva nainen on vastuussa oman terveytensä lisäksi myös odottamansa lapsen terveydestä. Ihmisellä on täysi itsemääräämisoikeus omaan ruumiiseensa. Miten odotettava lapsi tullaan määrittelemään kun pakkohoitoa räätälöidään? Tullaanko siihen soveltamaan samoja periaatteita kuin mitä abortin suhteen käytetään sikiön iän suhteen? Siltikin voidaan kysyä aiheellisesti missä vaiheessa naisen vatsassa kasvava möykky saavuttaa ihmisen määritelmän. Monet aborttia vastustavat tahot määrittelevät syntymättömän lapsen olemassaolevaksi heti hedelmöittymisen jälkeen. Itse kannatan naisen oikeutta ja mahdollisuutta aborttiin, joten oma määritelmäni ihmiselle on erilainen kuin aborttia vastustavilla tahoilla.

Päihteiden käyttö katsoaan ihmisen elämäntavalliseksi valinnaksi. Sen suhteen sovellettavat tahdosta riippumattomat toimenpiteet nykyisessä päihdehuoltolaissa ovat melkoisen tarkasti määritelty. Käytännössä tahdosta riippumattomia toimenpiteitä päihdehuoltolaissa sovelletaan melko harvoin ja vain tilanteissa, joissa henkilö on vakavasti vaaraksi joko itselleen tai jollekin toiselle ihmiselle. Tässä kehyksessä päihdehuoltolakia voitaisiin tulkita myös syntymättömän lapsen kannalta, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen.

On todennäköistä, että olemassaolevaa lainsäädäntöä joudutaan muuttamaan, jotta pakkohoitoon liittyvät tahdosta riippumattomat toimenpiteet saadaan sovitettua nykyiseen lakiin. Tahdosta riippumattomat toimenpiteet kohdistuessaan päihdeäiteihin olisivat voimakas keino puuttua yksilön itsemääräämisoikeuteen, huomattavasti voimakkaampi kuin mitä nykyinen laki määrittelee. Päihteiden käytön muuttuminen ongelmaksi riippuu monista tekijöistä, mutta pienikin määrä päihteitä raskausaikana nautittuna voi lisätä terveysriskejä. Olen samaa mieltä sen suhteen, että ongelmaan on pystyttävä puuttumaan tehokkaammin ja myös syntymättömän lapsen tulevaa terveyttä suojellen.

On pohdittava myös sitä miten tahdosta riippumaton hoito aiotaan palvelujärjestelmän kautta toteuttaa. Nykyisellään edes ennaltaehkäisevän työn resurssit eivät ole riittävät puuttumaan päihteiden käyttöön eikä vapaaehtoisuuteen perustuvia palveluita ole tarjolla kansalaisille riittävästi. Pakkohoito ei saa olla ihmeresepti ja helppo vastaus, jolla ongelmaan halutaan kustannustehokkaasti puuttua sulkemalla odottava äiti esimerkiksi laitokseen koko raskausajaksi. Ihmisten kanssa tehtävässä työssä on nähtävä, että vaikeat elämänhallintaan liittyvät ongelmat eivät ratkea näin yksinkertaisesti.

Pakkohoitoa suunniteltaessa ennaltaehkäisevän työn resurssointi ja päihdehoidon kokonaiskuva pitäisi huomioida laajamittaisesti. Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Jussi Merikallion mukaan lainsäätämistyössä ja palvelun rakentamisessa tarvittaisiin uudenlaista konseptia, sillä suljettuja osastoja on tällä hetkellä vankiloissa ja mielisairaaloissa, mutta ei päihdehuoltolaitoksissa.

Päihdeäitien palveluja pohtiva työryhmä aikoo julkistaa ehdotuksensa asian suhteen helmikuussa. Poliittinen tahtotila asian ratkaisemille vaikuttaisi olevan voimakas. Pakkohoitoa tunnutaan kannatettavan erityisesti lastensuojelullisin argumentein. Perusteet ovat hyvät, sillä ihmisellä tulee olla oikeus syntyä terveenä ja saada mahdollisuus elämään ilman terveyshaittoja ja kehitysviivästymiä, jotka vanhemman päihteiden käytöstä ovat aiheutuneet. Päihteidenkäyttö on kuitenkin erityisesti odottavan äidin ongelma, kysymystä ei saa typistää vain syntymätöntä lasta koskevaksi asiaksi. Pakkohoidon diskurssi tuntuu huokuvan tällä hetkellä huolta lapsesta, mutta ei äidistä.

Raskaudenaikainen päihteidenkäyttö on vakava terveydellinen ongelma sekä äidille että odotettavalle lapselle. Raskaana olevien päihteitä käyttävien naisten hoitoa suunniteltaessa on tärkeää miettiä asiaa naisen itsemääräämisoikeuden kannalta. Oikeus omaan ruumiiseensa ja koskemattomuuteen on yksi ihmisen perusoikeuksista. Pakkohoito on järein ja varmin keino puuttua vanhemman päihteidenkäyttöön, mutta sen tulee aina tapahtua ihmisen itsensä ehdoilla. Mielestäni ongelmaan pystytään parhaiten puuttumaan tukemalla ja auttamalla äitejä ja heidän mahdollisuuksiaan päihteettömään elämään. Tämä tulisi muistaa palveluita kehitettäessä ja niitä resurssoitaessa.

Kuva: www.mtv3.fi