Kirotut kauneusihanteet

Taas on se aika vuodesta, kun laihduttaminen on kova sana. Kevät. Kesä ja aurinkorannat lähestyvät päivä päivältä nopeammin. Näyttää siltä, että monikin nainen paastoaa taas kesää varten, mutta vain siksi, että uikkarit mahtuisivat jälleen päälle ja olo olisi kenties hiukan parempi. Toisaalta voin ymmärtää tämän, sillä tuntuu olevan niin, että uimarannoilla meininki on aika raadollista. Selluliitti saa osakseen rankkaa arvostelua. Appelsiini-iho on kamalinta mitä voi olla. Mitä enemmän sinulla sitä on, sitä enemmän saat osaksesi kuikuilevaa, altakulmain tapahtuvaa paheksuntaa. Varsinkin naiset tuntuvat tekevän tätä toisilleen usein, varsin ilkeämieliselläkin tavalla. Kuten lihavuuteen tai ylipainoisuuteen aina suhtaudutaan, asenne on usein sama uimarannoillakin: läskit piiloon.

Kevät on ihanaa aikaa. Juuri kun pääsin sitä ylistämästä, muistinkin miten mukavia lieveilmiöitä kesä ja lämpö myös tuovat mukanaan. Yksi niistä ovat laihdutuskuurit ja uimarannat ja niiden välinen käsittämätön suhde. Kevät on siitä otollista aikaa, että juuri silloin on hyvä aika aloittaa laihdutus, koska tulokset näkyvät jo sitten pitkäjänteisesti kesällä ja voi huoleti liikkua kuumalla säällä vähissä vaatteissa tarvitsematta pelätä julkista paheksuntaa, joka usein kohdistuu vatsamakkaroihin, alleihin, jenkkakahvoihin.. Näitähän riittää. Siksipä monet naiset aloittavat juuri keväällä pikadieetin tai ihmekuurin saadakseen pois sen kilon-pari-jos-ei-kolmannenkin. Yleensä tähän 'laihikseen' kuuluu myös yllättävä, aktiivinen salilla rehkiminen ja muut aerobiset tukitoimet. Sinänsähän tuossa ei ole kerrassaan mitään pahaa. Liikuntahan itsessään on ihmiselle mitä loistavin tapa rentoutua ja viettää vapaa-aikaa. Ja ihailtavaahan se on, jos joku päättää laittaa elämänsä remonttiin, pudottaa painoaan ja alkaa elämään ehkä hieman terveellisemmin.

Miten paljon naisten laihduttamisesta on loppujen lopuksi tätä? Siis sitä, että pudotetaan oikeasti pientä kertynyttä ylipainoa ja pistetään elämäntavat kunnolla uusiksi? Itse tämän läpikäyneenä voin sanoa, että tunnen lopulta aika vähän naisia, jotka ovat laihduttaneet juuri tämän vuoksi. Sen sijaan on todella yllättävää, miten moni nainen laihduttaa/puhuu painon pudottamisesta, vaikka siihen ei periaatteessa olisi mitään syytä. Todella monet täysin ihannepainoisetkin, hoikat naiset puhuvat laihduttamisesta ja painon pudottamisesta. Ja vielä useammat puhuvat 'rantakuntoon' pääsemisestä. Tarkoitetaanko tällä sitten sitä, että pitää olla kroppa niin timmissä kunnossa, ettei ainakaan selluliitti tuottaisi päänsärkyä? Eihän siinä ole sikäli mitään väärää, jos yksilö haluaa oman harkinnan mukaan pudottaa painoaan ihannepainostaankin alemmas. Onko siinä kuitenkaan oikeasti mitään mieltä? Kiinteyttäminenhän on tässä suhteessa ehkä hieman eri juttu, mutta se liittyy sinänsä samaan ilmiöön - hoikka, kiinteä nainen on kaunis nainen.

Joskus tuntuu kuitenkin, että juuri kaikkein hoikimmat naiset murhetivat/huolehtivat painonsa perään eniten. Ikään kuin kauneusihanteiden loputon hämähäkin seitti vetää naiset mukanaan tähän labyrynttiin, josta ei enää ole ulospääsyä. Kun kerran alat murehtia kauneuttasi/ulkonäköäsi, et pääse siitä enää irti. Enkä tällä nyt tarkoita, ettäkö itsestään huolehtiminen ja siisteys olisivat jollain lailla yliarvostettuja asioita. Päinvastoin. Ne eivät kuitenkaan varsinaisesti liity hoikkaakin hoikempaan kauneusihanteeseen.

Laihduttaminen tuntuu olevan kovin yleinen ilmiö lähes jokaisen naisen arjessa jossain vaiheessa elämää. Nyt keväällä se on kuuminta hottia siksi, että kesä lähestyy uhkaavasti ja samalla se tuo esiin sen kylmän tosiseikan, että kuumalla ei voi verhoutua kiloineen villakangastakkiin. Kesällä nimittäin lyhythihaiset paidat ja hameet voivat paljastaa jotain kovin vaarallista ja kiellettyä. Nimittäin kalvakat, treenaamattomat pohkeet ja käsivarret. Ja mitä vikaa niissä sitten on?

Minua itseäni tässä laihduttamis-ilmiössä kiukuttaa erityisesti se, että olemme kaikki naiset (varmaan myös lisääntyvässä määrin miehetkin) näiden pakottavien ihanteiden ja ideaalien tahdottomia uhreja. Antaudumme liian helposti vallitseville normeille sen sijaan, että oppisimme aktiivisesti kyseenalaistamaan niitä ja ajattelemaan laatikon ulkopuolella. Liian usein maailmassa arvioidaan ihmisiä ulkoisen olemuksen perusteella, vaikka kaikille kuitenkin opetetaan lapsina, että se mikä painaa, on ihmisen persoonallisuus ja luonne.

Ja sitten on vielä tämä tämmöinen juttu: ylipainoinen mies on helposti nallekarhu, ylipainoinen nainen taas vain lihava. Kaikki me toisaalta rimpuilemme näiden samojen rakenteiden sisällä ja samojen diskurssien vietävissä. Kuitenkin monet ilmiöt koskettavat naisia ja miehiä eri tavoin. Miksi näin on, sitä on vaikea suoralta kädeltä sanoa. Siihen on moniakin syitä. Kauneusihanteiden salakavala ujuttautuminen ajatteluun on kuitenkin pelottavaa. Varsinkin kun huomaa toisaalta yhä vain kasvavan plastiikkakirurgian vaikutuksen ja toisaalta vakavien syömishäiriöiden lisääntymisen. Näissäkin ilmiöissä juuri naiset ovat yliedustettuja. Sattumaako? Tuskin.


P.S. Lisättäköön vielä, ettei kirjoittajalla ole mitään aurinkorantoja tai auringonottoa vastaan.