Niin. Minäkin olen niitä ihmisiä, joita ravintoloiden ja baarien savuisuus häiritsee ja kiukuttaa. Henkilökohtaisesti inhoan tupakansavua yli kaiken. Se ei totisesti ole millään tavalla miellyttävää, mutta olen usein valmis sietämään sitä, jos olen ravintolassa tupakoivien ystävieni seurassa. Eikä tupakoimisessa ole sinänsä mitään moraalisesti väärää tai tuomittavaa. Jokainen itsenäinen yksilö vastaa omasta terveydestään ja ennen kaikkea omista valinnoistaan. Mutta ovatko nämä tupakoivat yksilöt kuitenkin valmiita vastaamaan myös kaikkien muidenkin ihmisten terveydestä?
Passiivisen tupakoinnin terveyshaitat ovat nykyään merkittäviä ja kokoajan kasvussa. Nykyisellään ravintoloissa olevat rajaukset 'savullisiin' ja 'savuttomiin' alueisiin eivät toimi. Vain harvoilla ravintoloilla (isoimmilla) on mahdollisuuksia rajata alueet toisistaan ja taata kunnollisella ilmastoinnilla, että savu ei todellakaan kulkeudu savuttomalle puolelle. Erilliset tupakointihuoneet ovat varsin harvinaisia. Nekin olisivat parempi ratkaisu kuin nykyinen tilanne, joka useimmissa ravintoiloissa ja baareissa tarkoittaa sitä, että alueet on pahimmassa tapauksessa rajattu toisistaan vain parilla onnettomalla viherkasvilla. Pienimmissä pubeissa ja baareissa ei ole edes erillistä osaa tupakoiville, vaan tilan pöydät on jaoteltu savuttomiksi vain 'ei tupakointia' - kylteillä. Tällaisissa baareissa todellisuus on yleensä se, että tupakansavu leijuu koko baarin tilassa, ja sitä on mahdotonta välttää.
Tutkimukset kertovat, että tupakansavusta 25 prosenttia tulee tupakoitsijalle itselleen, kun taas kokonaiset 75 prosenttia siitä kulkeutuu ympäristöön. Laskelmien mukaan ympäristöön kulkeutuvassa savussa on tervaa kolme kertaa enemmän, bentseeniä viisi kertaa enemmän ja syöpää aiheuttavia aineita sata kertaa enemmän kuin pääsavussa, joka vedetään keuhkoihin. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään triviaali ongelma.
Asiakkaiden lisäksi erityisesti ravintola-alan henkilöstö altistuu merkittävästi passiiviselle tupakoinnille. Heidän tilanteensa on sikäli huomattavasti heikompi kuin asikkaiden, koska he joutuvat työpaikallaan hengittämään tupakansavua lähes päivittäin ja tahtomattaan. Asiakas sen sijaan voi valita. Irlannissa helmikuussa 2002 julkistettu tutkimus Irlannin tupakkatilanteesta osoitti, että noin 150 pubien työntekijää kuolee vuosittain passiivisen tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin.
Ravintolatupakoinnin ovat Euroopassa kieltäneet jo mm. Norja, Irlanti, Malta ja Italia. Myös Ruotsissa astui viime kesänä voimaan tupakointikielto ravintoloissa. Miksi me emme jo toimi samoin? Mielestäni asiasta on jo enemmän kuin riittävästi näyttöä. Tupakkayhtiöt ovat etenkin Yhdysvalloissa pelotelleet ravintoloita ja hotelleja sillä, että tupakointikiellosta seuraa mittavia taloudellisia vahinkoja, kun tupakoivat asiakkaat lähtevät. Samaa tuntuvat pelkäävän myös suomalaiset tahot. Kuitenkin esimerkiksi Kaliforniassa 1996 voimaan tullut tupakoinnin kieltävä laki ei ole millään tavalla vaikuttanut ravintoloiden liiketoimintaan.
Itsekin ajattelisin sen niin, että kyllä alkoholin nauttiminen ja ravintoloissa käyminen silti pysyvät vakioina, vaikka sauhuttelu ravintoloissa kokonaan kiellettäisikin. Enemmänkin kuvittelisin, että tämä voisi lisätä ravintoloiden kävijämäärää, koska suurempi osa ihmisistä tulisi nyt ravintolaan tietäen, että se on savuton ja miellyttävä oleskelutila, jossa ei altistu sairauksille ja muille terveysriskeille. Ulkona tupakalla käyminen baari-illan aikana on toki ärsyttävää, varsinkin Suomen talvella. Sen voin uskoa. Se on kuitenkin huomattavasti parempi ja järkevämpi ratkaisu kuin sisällä polttaminen ja muiden ihmisten terveyden vaarantaminen.
Julkisuudessa esiintyneet puheenvuorot tupakoinnin puolesta ravintoloissa ovat olleet moninaisia. Muutamia hyviä pointtejakin on esitetty, mutta yllättävän monet kommenttipuheenvuorot ovat olleet loukkaantuneita ja lähes välinpitämättömiä. Välinpitämättömiä sikäli, että passiivisen tupakoinnin haitat on sivuutettu täysin. Aivan kuin tupakointikiellon kannattajat keuhkoaisivat turhasta. Aivan kuin tarkoituksena vain olisikin tehdä tupakoitsijoiden elämä vaikeammaksi. Keuhkoaminen onkin tässä suhteessa varsin osuva termi, sillä henkilökohtaisesti minä ainakin haluan pitää ne keuhkot, joilla keuhkoan.
Tupakoitsijoilla on oikeus tupakoida, sitä oikeutta heiltä ei ollakaan viemässä pois. Ymmärrän, että monet tuntuvat olevan sen vuoksi puolustusasemissa. Tässä ollaankin rajaamassa pois heidän oikeuttaan vaarantaa merkittävällä tavalla toisten ihmisten terveyttä. Tuskin kukaan edes haluaa sellaista oikeutta. Emmeköhän kaikki kuitenkin haluaa elää tällä maapallolla suunnilleen niin, että omalla toiminnallamme aiheuttaisimme minimaalisen vähän harmia ja haittaa toiselle ihmisille. Siksi olisikin tärkeää, että myös tupakoitsijat näkisivät savullisten baarien ja ravintoloiden vakavat ongelmat. Oma ja läheisten terveys on kuitenkin lähes kaikille ihmisille yksi elämän tärkeimmistä ja arvokkaimmista asioista. Näen asian vahvasti niin, että ravintoloiden ja baarien savuttomuus ajaisi siis sekä tupakoimattomien että tupakoitsijoiden etuja.
Viime kesänä julkaistujen mielipidemittausten mukaan 61 prosenttia suomalaisista aikuisista kannattaa täysin savuttomia tarjoilutiloja ravintoiloissa ja baareissa. Heistä hieman yli puolet olisi valmis sallimaan erilliset "tupakkakopit", joihin ei olisi tarjoilua. Mielipideilmasto on muuttunut parin vuoden aikana merkittävästi. Nyt olisi jo aika tehdä asille konkreettisesti jotain.

Olen kinastellut tästä erään toisen henkilön blogissa ja ilolla luin oikeita mielipiteitäsi(:
VastaaPoistaMua ärsyttää suunnattomasti, että tupakan ja ravintoloiden välillä nähdään joku mystinen liitto, jota voisi lähteä kyseenalaistamaan vaikka ööh nietzscheläisellä genealogialla. Saan astmakohtauksen aina kun joku väittää, että tupakointi ja alkoholi kuuluvat itsestään selvästi yhteen.
Oli ihanaa olla Ruotsissa baarissa, kerrankin ei särkenyt päätä aamulla ja vaatteet eivät haisseet pahalle.
Aiotko muuten tulla Kannunvalajien vuosijuhlaan?
Hmm, sangen perusteellinen mielenilmaus. :)
VastaaPoistaMoi Pinja,
VastaaPoistaOlit se siis sinä. Mietin ensin, että kukahan Pinja siellä kirjoittelee ;)
Mutta juu, kiitos kommentista. Tämä tupakointi on sinällään hieman kinkkinen aihe, kun itselläni ainakin on paljon tupakoivia ystäviä, jotka luonnollisesti näkevät ongelman aivan toisella tavoin. Tai siis moni kyllä näkee, että tupakointi on ongelma, mutta ei ehkä tajua, miten monia se todella koskettaa.
Ja toisaalta, kun se riippuvuus johonkin noin voimakkaaseen nautintoaineeseen on, niin siitä on arvatenkin vaikea irtautua, vaikka haluaisikin ja ongelmat ymmärtäisikin. Ja se luultavasti myös aiheuttaa tätä kiivasta ravintolatupakoinnin puolustamistakin.
Luultavasti, mikäli suinkin vain pääsen, tulen tänä vuonna Kannun vuosijuhliin. Minähän en niissä nimittäin kertaakaan ole vielä ollut!:)
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"että se on savuton ja miellyttävä oleskelutila, jossa ei altistu sairauksille ja muille terveysriskeille."
VastaaPoistaHah. Muistathan kuitenkin, että elämme Suomessa, humalahakuisen juomisen luvatussa maassa. Baareista ei todellakaan mennä hakemaan jotain terveellistä taukoa muuten epäterveellisestä elämästä. Alkoholin nauttiminen baareissa pitäisi mielestäni kieltää, koska sekään ei ole ihmisen oma asia, liian usein joutuu pelkäämään kännissä riehuvia urpoja.
Enkä muuten itse polta, mutta ravintoloissa tupakointi ei minua haittaa yhtään.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTiedoksi vain asiattomien viestien kirjoittelijoille, että tulen vastaisuudessakin poistamaan rasistiset, seksistiset ja muut törkyiset tekstit. Niitä en halua blogissani lukea.
VastaaPoistaJos tahtoo kommentoida, niin olisi syytä yrittää edes hieman fiksummin argumentoida juttujaan tai pysyä edes ystävällisen kommunikoinnin rajoissa.
Kiitos.