Luin mielenkiinnolla viime perjantain 20.4. Demarista uutisen, jossa Tampereen Olkahisten koulu kokeilee parhaillaan opetuksessa erillisryhmiä ykkösluokkalaisille tytöille ja pojille. Tällä kokeilulla koulu pyrkii puuttumaan siihen seikkaan, että poikien keskimääräiset oppimistulokset ovat erityisesti äidinkielessä heikompia kuin tytöillä. Olkahisissa ollaan myös sitä mieltä, että pojat kaipaisivat opetukseensa enemmän toiminnallisuutta.
Henkilökohtaisesti suhtaudun tämän kaltaisiin kokeiluihin kaikkinaisen skeptisesti. Pidän näkemystä siitä, että juuri erityisesti pojat kaipaavat opetukseensa enemmän toiminnallisuutta, varsin omituisena. Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavoin näihin johtopäätöksiin poikalasten toimeliaisuudesta aina tullaan. Tämä kun ei ole ensimmäinen yhteys, jossa asia nousee esiin. Tämä toiminnallisuuden korostaminen poikien suhteen menee oikeastaan samaan kategoriaan kuin avaruudellisen hahmottamisen ja matemaattisen osaamisen hypettäminen poikien kohdalla yleisesti, kun taas kielellisen osaamisen korostaminen tyttöjen kohdalla. Näiden erityisosaamisalueiden määrittely ja niistä jatkuva kohkaaminen kyllästyttää. Ne itseasiasiassa vesittävät varsin tehokkaasti sukupuolisensitiivistä opetusta. Tämä peittää myös alleen paljon tärkeämpiä kysymyksiä koulumaailmassa, kuten ryhmäkoot, opetuksen laatu, kouluviihtyvyys, sukupuolisensitiivisyys. Perustelut ja yleistämiset kulkevat käsi kädessä. Sama tuntuu pätevän kysymyksessä erillisistä tyttöjen ja poikien koululuokista.
Aihetta käsiteltiin myös Tampereella seminaarissa. Monet asiantuntijat olivat ylistäneet kokeilun höydyllisyyttä ja järkevyyttä. Opetushallituksen kehitysjohtaja Markku Rimpelä totesi mm. seuraavaa: "Tytöillä ja pojilla on erilaiset kiinnostuksen kohteet jo geeneissä. Kun mietitään, miten erilaisten oppijoiden tukemista voidaan toteuttaa, sukupuolijakoon perustuva oppiminen on yksi hyvä tapa. Olisi hyvä olla aineita, joissa pojat saavat olla poikien kanssa ja tytöt tyttöjen kanssa."
En itse voi allekirjoittaa yllä olevaa näkemystä. Itseasiassa, jo se, että vastaavankaltaisia näkemyksiä ilmenee näinkin valtavirtaisesti, on todella vakava asia.
Ensinnäkin, väite, että tyttöjen ja poikien kiinnostuksen kohteet kulkisivat sukupuolisessa geeniperimässä on jokseenkin kaheli ja keskiaikainen ja luulisi, ettei kenenkään tarvitsisi moiseen perusteluun turvautua. Kyseessä on lisäksi tieteellisesti täysin todentamaton väite, ja siksi onkin todella raivostuttavaa lukea vastaavanlaisia legitimoituja yleistyksiä jonkun pönöttävän, tärkeän pukumiehen suusta.
Toiseksi, erilaiseen oppimiseen sisältyy ymmärtääkseni ajatus ihmisistä yksilöinä, joiden erilaiset tilanteet (esim. lukihäiriö) otetaan opetuksessa huomioon. Ennen kaikkea ajatus perustuu siihen, että kyse on yksilöistä ja yksilöiden mahdollisuudesta oppia vaikeuksitta huolimatta. Periaatteessa näen sen, että erityisryhmät voivat tukea ja auttaa tällaista oppimista monessa määrin. En kuitenkaan ymmärrä, miten sukupuolen mukaan eriytetyt ryhmät tukevat yksilöiden oppimista paremmin kuin tavallinen sekaluokka. Selkeästi tämän perustelun pohja nojaa ensimmäiseen oletukseen sukupuolten biologista eroista kiinnostuksen kohteissa ja oppimisessa.
Mielestäni tärkeämpää, kuin sukupuolisten labeleiden viljeleminen opetuksessa ja oppimisessa, olisi luoda mahdollisimman parhaat olosuhteet lapsille, yksilöille, siis sekä tytöille että pojille, oppia mahdollisimman mukavissa ja kiinnostavissa olosuhteissa - omalla tavallaan - riippumatta siitä, millaiseksi ja mihin heidät ennakolta koulun hallinnon puolelta tullaan luokittelemaan sukupuolensa mukaan. En siis näe sitä mielekkyyttä, minkä sukupuolen mukaan eritellyt opetusryhmät voisivat tässä suhteessa - jos missään - saada aikaan. Rimpelä toteaa itsekin, että sukupuolierottelusta ei ole pääasialliseksi keinoksi hoitaa oppimisvaikeuksia. No ei vissiin joo.
Kolmennaksi, ajatukseen sisältyy ontuvan sukupuoliajattelun lisäksi se seikka, että yritetään lakaista itse ongelmaa maton alle. Oppimisvaikeuksien lisääntyminen lapsilla oireilee peruskoulutuksen vakavista, paljon perustavanlaatuisista ongelmista. Niin kauan kuin koulujen ryhmäkoot säilyvät ylisuurina ja resursseja opetuksen kehittämiseen ja henkilökuntaan ei anneta, ongelmat eivät katoa mihinkään. Peruskoulutuksen laadun rapautuminen näkyy suoraan oppimisvaikeuksien lisääntymisenä. Opettajilla ei ole enää riittävästi aikaa ja resursseja oppilaiden yksilölliseen huomioimiseen. Tämän korjaamiseksi tarviaan kauniiden puheiden lisäksi rahaa ja oikeaa asennetta.
On myöskin tarkasteltava peruskoulutuksen tasa-arvoistavaa funktiota osana tätä kysymystä. Tasoryhmistä puhuminen on oikeistolaista retorikkaa, jossa hellitään ajatusta lahjakkaiden ja kyvykkäiden oppilaiden paremmasta masinoimisesta yhteiskunnan innovaatioiden mekaanisiksi tuottajiksi. Ylipäätään eriytetty opetus voi johtaa monessa suhteessa eriarvoistavaan todellisuuteen kouluissa, jonka todellisuutta oppilaat elävät joka päivä. Siksi rohkenen myös epäillä sukupuolen mukaan eriytettyä opetusta ja sen todellista antia yksilölle. Erityisesti siksi, että Markku Rimpelän esittämät perusteet eriyttämiselle olivat niin kyseenalaiset.
Mitä tulee sukupuolirooleihin ja niistä muodostuviin käsityksiin, ne näyttävät olevan yhä täysissä ruumiin ja sielun voimissaan. Totta kuitenkin on se, että kaikki pojat eivät kaipaa toimintaa, eivätkä kaikki tytöt ole rauhallisia ja kilttejä. Niin kauan kuin näin on, ei meillä pitäisi olla tarvetta epäjohdonmukaisiin ja virheellisiin yleistyksiin sukupuolten "luonnollisista" haluista ja pyrkimyksistä. Yleistysten tekeminen johtaa usein valitettavasti nimenomaan stereotypioiden vahvistumiseen. Kun niistä luotu malli otetaan opetuksen pohjaksi, ollaan todella vaarallisella maaperällä. Toivon, että vastaavanlaisiin hankkeisiin suhtaudutaan tulevaisuudessa suurella kriittisyydellä.
Kun puhutaan sukupuolisensitiivisyydestä, kovin harva ymmärtää mitä käsitteellä tarkoitetaan. Sukupuolisensitiivinen ajattelutapa tarkoittaa nimenomaan sitä, että oppilaita kohdellaan tasavertaisina, oppivina yksilöinä riippumatta sukupuolesta tai seksuaalisuudesta. Samalla kuitenkin on osattava ymmärtää laajemmalti sukupuolen merkitys ja vaikutus yhteiskunnan tiloissa, näin myös kouluissa. Sukupuoli (sekä sosiaalinen että biologinen) vaikuttaa jokaisen ihmisyksilön elämään merkittävästi ja on tärkeää ymmärtää se vaikutussuhde. Näiden vaikutussuhteiden tulkintojen kautta syntyvät erilaiset sukupuoliroolit ja normiodotukset.
Ei ole kuitenkaan mitään syytä hirttäytyä tämän vaikutussuhteen ympärille, ajatellen että sen tulee määrittää meille valmiiksi sen mikä on norminmukaista ja mikä ei. Sen sijaan on pyrittävä luomaan lapsille ja nuorille aidosti vapaampia tiloja olla oma itsensä niin sukupuolensa kuin seksuaalisuutensa kautta. On myös pyrittävä kaikin keinoin vapauttamaan ihmiset sukupuolittuneista rakenteista, joita koululaitoskin yhä vahvassa määrin ylläpitää ja uusintaa.
Jaan huolesi tuon kaltaisista kommenteista, joissa katsotaan tyttöjen ja poikien tarvitsevan erilaista opetusta "jo ihan geenien perusteella". Jouduin kuitenkin miettimään uudestaan eriytettyä opetusta, kun siitä oli pätkä muistaakseni Ajankohtaisessa Kakkosessa joskus syksyllä. Siinä haastateltiin kokeilussa mukana olevan ykkösluokan opettajaa, joka oli nuori (feministi)nainen. Hän sanoi suhtautuneensa ensin skeptisesti, mutta huomasi sitten, että tytöt saivat paljon enemmän huomiota erillisopetuksessa ja sitä myötä tulivat rohkeammiksi. Hän oli sitä mieltä, että kaksi ensimmäistä luokkaa voisi olla järkevää järjestää erillisopetuksena ainakin osittain ja vasta sitten yhdistää.
VastaaPoistaTässä lähtökohtana on tietenkin se, että tutkimusten mukaan opettajat antavat huomiota enemmän pojille. Tämäkin opettaja sen myönsi ja näki tämän yhtenä ratkaisuna. Keino ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta koska tiedämme, että useimmiten opettajat eivät osaa tarkastetella opetusta sukupuolikriittisesti niin voisiko tästä löytyä välimallin ratkaisu? Ongelmia tulee, jos opettaja ryhtyy opettamaan tyttöjä ja poikia eri tavalla stereotypioiden mukaan. Siksi olisikin tärkeää, että molemmille luokille opetettaisiin täsmälleen samoja asioita samalla tavalla.
Tuo on näkökulma, jonka allekirjoitan kyllä täysin. Eriytetyssä opetuksessa on puolensa ja sitä tulee voida harkita vaihtoehtona, esim. juuri kuten mainitsit ykkös - ja kakkosluokilla.
VastaaPoistaKyllä tuossa Demarin jutussakin oli haastateltu seminaarissa puhunutta tutkijaa, joka vahvisti, etteivät eriytetyt ryhmät välttämättä pelkästään vahvista sukupuolirooleja, vaan niistä voi olla aidosti hyötyä. Hyvä näin.
Eriyttämistä ei saisi nähdä kuitenkaan sen kautta, että se on tarpeen siksi, että sukupuolilla on erilaiset tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Tämä on usein vaarana, ainakin perustelujen osalta. Toisaalta luotan suomalaisen koulutuksen edistyneisyyteen ja valistuneisuuteen siinä määrin, että gendertutkijoita yleensä kuullaan näitä asioita suunniteltaessa kuten ko. tapauksessakin.