Kannustavuutta lapsentekoon

Liisa Hyssälä toteaa viikonloppuna Turun Sanomien laatimassa haastattelussa, että haluaisi allokoida lisää tukea lapsia tekeville opiskelijoille. Hän on lähinnä huolissaan Suomen nykyisestä ja tulevasta huoltosuhteesta, kuten hän itsekin haastattelussa toteaa. Ensisynnyttäjien ikä on kohonnut. Syyksi on tiedetty jo pidempään kertoa naisten kouluttautumisen sekä pitenevät työurat. Hyssälä toteaakin, että syntyvyys pitäisi nyt saada suuremmaksi, jotta sosiaaliturva saataisiin tulevaisuudessa rahoitetuksi.

Opiskelevien vanhempien tukeminen on lämpimästi kannatettavaa. Monet opiskelevat lapsiperheet sinnittelevät minimivanhempainpäivärahalla ja opintoetuuksilla, käyden mahdollisesti töissä ja yrittäen suorittaa samalla opintojaan loppuun. Lapsesta huolehtiminen ja opintojen loppuun vieminen vaativat sekä taloudellisia että henkisiä voimavaroja. Kannatan lämpimästi opiskelevien lapsiperheiden tukemista.

On kuitenkin vallan toinen asia käyttää perhepoliittisena kannustimena rahaa. Tämä on yleinen argumentti, jolla viime aikoina on lapsiperheiden asioissa vedottu päättäjiin. Argumentti kuuluu näin: Ihmisiä pitää tukea enemmän, jotta he haluaisivat hankkia ja lopulta hankkisivat lisää lapsia. Ajattelun mukaan, taloudellinen hyvinvointi ja vakaus kannustaisivat automaattisesti nuoria pätkätöissä käyviä ja opiskelevia pariskuntia hankkimaan lapsia, koska kaikkihan on vain kiinni rahasta. Tässä ajattelussa haiskahtaa hieman konservatismi. Siksi onkin sopivaa, että näitä lausuntoja ovat viime aikoina antaneet erityisesti sosiaali - ja terveysministeri Hyssälä sekä taannoin pääministeri Matti Vanhanen.

Puhutaan kansantalouden kokonaisedusta. Mitä se tarkoittaa? Kun vihjataan, että naisten korkeakouluttautuminen ja kiinnostus pysyä työelämässä ovat syinä ensisynnyttyjien keski-iän kohoamiseen, ei olla kovin kaukana siitä niin kutsutusta guilt trip' stä. Puheet syntyvyyden laskusta ja huoltosuhteen heikkenemisestä kärjistyvät helposti kovin yksipuoliseksi ongelmaksi: miksi naiset kouluttautuvat ja tekevät töitä? Millä heidät saataisiin olemaan kotona? Kun puhutaan lisääntymisestä, keskustelu kääntyy jotenkin omituisesti vain naisiin, vaikka asia koskee yhtä lailla miehiä. Huolimatta siitä, että nainen kantaa lasta yhdeksän kuukautta ja lopulta synnyttää lapsen, lisääntyminen ei koske ainoastaan naisia. Tämä tuntuu kummasti unohtuvan näissä puheissa.

On myös lisättävä, että puheet lasten saamisesta "oikeaan aikaan" ja tuskailu lasten hankinnasta oikealla hetkellä ja riittävän aikaisin, tuntuvat koskettavan yllättävän monta ikäistäni parinkympin puolessavälissä olevaa naista. Itselleni pohdinnat eivät ole olleet ajankohtaisia, mutta olen istunut useissa kahvipöytäkeskusteluissa, joissa vatvotaan dilemmaa lasten hankkimisesta ja siitä milloin tähän olisi oikea aika. Yliopiston käytävillä näitä stressaavia nuoria naisia vasta kohtaakin. Puheet hedelmällisyysiästä ja siitä, että naisen pitäisi saada ensimmäinen lapsi alle 30-vuotiaana, ovat tuskallisen yleisiä nuorten naisten keskuudessa. Voisi ehkä sanoa, että kyllä ihmiset tuntevat yhteiskunnan paineen.

Hyssälä ja kumppanit sivuuttavat lisäksi yhden merkittävän tekijän. Nimittäin sen, että perhe ja yhteiskunta ovat muuttuneet siinä määrin, että lasten saaminen ja niiden tekeminen ei ole enää selviö läheskään kaikille pariskunnille. Ihmisten intressit ovat muuttuneet. Kaikki eivät halua lapsia. Tämäkin pitäisi ottaa huomioon ajateltaessa sitä kansantalouden kokonaisetua. On turha puhua siitä, että ongelma korjaantuu lisäämällä vain hieman rahaa sitä tarvitseville. Lastenhankinnassa vaikuttavat luultavasti paljon henkilökohtaisemmat seikat kuin pelkkä finanssillinen tilanne.

Rahanlisäys pariskunnan arjessa ei siis välttämättä tee yhtään houkuttuvammaksi ajatusta perustaa perhe. Miksi niitä lapsia pitäisi erityisesti haluta hankkia? On mielestäni täysin oikeutettua olla hankkimatta lapsia mikäli näin kokee haluavansa. Lisäksi monet pariskunnat eivät saa yrityksistään ja halustaan huolimatta lapsia. Hedelmättömyys on lisääntynyt ja lapsettomuus on monelle vaikea asia. Argumentoitaessa lapsiperheiden asioiden puolesta (miten ne ikinä nykyisissä diskursseissa määrittyvätkään), pitäisi ottaa huomioon perheen muutos ja moninaistuminen. Lapsiperhe ei tarkoita enää miehen ja naisen muodostamaa ydinperhettä, jossa on kaksi lasta ja koira. Keskustelua lapsiperheista tulisi tehdä moniäänisemmäksi ja moniarvoisemmaksi.

Surkuhupaisaa toisaalta, että sosiaali - ja terveysministeri Hyssälä on huolissaan juuri sosiaaliturvasta puhuessaan kannustimista lastenhankintaan. Hän näkee sosiaaliturvan suurimpana uhkana rahoituspohjan heikkouden, joka hänen mielestään taas olennaisesti riippuu väestön huoltosuhteesta. Ajatella, että vaikka porvarihallituksen aikana on perustettu sosiaaliturvan uudistamista pohtimaan oma työryhmänsä (ns. Sata-komitea) ja huolimatta aivoriihen pohdinnoista, Hyssälä näyttää yhä vain olevan huolissaan huoltosuhteesta. Luulisi, että muitakin, hieman uudempia ajatuksia olisi syntynyt.

Ikävintä Hyssälän lausunnossa on kuitenkin se tietynlainen sukupolviylemmyys, joka heijastuu myös vahvasti hänen tuoreesta nuorten työttömyysturvaa koskevasta lausunnostaan. Hyssälä toteaa, että "--- synnyttäminen haittaa vähemmän opiskelua kuin työssäoloa. Joskus lapsen syntymä jopa nopeuttaa opiskelua, kun vastuu lapsista painaa." Olisi mielenkiintoista tietää, millaisena Hyssälä näkee opiskelun noin yleensä ja millaisena hän näkee työnteon. Mielenkiintoista myös, että hän näkee vastuun lapsesta kannustimena valmistua nopeammin. Vihjaako hän, että lapseton opiskelija voisi nahjustella yliopistolla miten pitkään tahansa varsinkin kun nyt tätä nahjustelua on alettu rajoittamaan? Kummaa logiikkaa.

Hyssälä ajatus nuorten työttömyysturvan leikkaamisesta taas on silkkaa sukupolvisyrjintää. Joustava työttömyysturva muuttuu todella joustavaksi. Hyssälällä tuntuu olevan omituinen ajatus siitä, että nuorena sitä ihminen jaksaa. Silloin on varmasti oikeutetumpaa myös nyhtää tästä tuoreesta lihasta.

Kuva: agricola.utu.fi